Siirry sisältöön

Rektioita: ohjeita liputtamisesta, liputtamiseen, liputtamisohjeita

Koko ohje

Sellaisilla toimintaohjetta tai apuneuvoa tarkoittavilla sanoilla kuin neuvo, ohje tai – tyyliltään hieman arkisemmilla vastineilla – vinkki ja niksi on osin toisistaan poikkeavaa käyttöä.

Osa esiintyy lähinnä kohdistumista tarkoittavien ilmausten kanssa: neuvoja laitteen käyttöön ~ käyttämiseksi. Osa taas esiintyy paitsi tällä tavoin (ohje laitteen käyttöön) myös mistä-kysymykseen vastaavien ilmausten kanssa (ohje laitteen käytöstä). Myös varten- ja varalle-ilmaukset ovat tavallisia.

ohje

Ohessa myös hyvät ohjeet pöydän kokoamiseen.

Poliisi antaa ohjeet murtovarkaiden välttämiseksi.

Hän sai heti ohjeet hallituksen muodostamista varten.

Sisäministeriö ei ollut antanut mitään uusia ohjeita liputtamisesta.

neuvo

Tina antaa neuvoja suuremman päivällisen suunnitteluun.

neuvoja talouden korjaamiseksi

neuvoja lentomatkan varalle

riittäviä neuvoja vesieristyksestä (edellisiä harvinaisempi)

vinkki

Vinkkejä hyvistä ehdokkaista otetaan vastaan.

vinkkejä kenttien suunnitteluun

vinkkejä laadun parantamiseksi

niksi

niksejä syrjäytymisen ehkäisemiseen

niksejä työturvallisuuden parantamiseksi

Lisäksi käytetään yhdyssanoja ja genetiivi-ilmauksia: kakkuohje, kakun ohje. Ilmaustyypin yhteydessä esiintyvä lause on yleensä epäsuora kysymyslause:

Blogeissa jaetaan nyt neuvoja, kuinka selviytyä kurjina aikoina.
(~ neuvoja siihen/siitä, kuinka)

Tästä löydät käytännön neuvoja siitä, miten toimia vesivahingon sattuessa.
(~ neuvoja siihen, miten toimia ~ neuvoja, miten toimia)

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta