Siirry sisältöön

Omistusliitteet: mihin omistusliite kiinnittyy? (taloni, mennessäsi, tekemänsä, huolissaan, luonteeltaan)

Ohje lyhyesti

Omistusliite kiinnittyy erityisesti substantiiveihin (kotini), mutta myös tietynlaisiin adjektiiveihin (näköisesi), verbin nominaalimuotoihin (lähdettyämme, syödessäsi, laulavinaan, leipomanne kakku) sekä monentyyppisiin olotilaa, olemusta tms. luonnehtiviin ilmauksiin (huolissani, mielellämme; luonteeltaan, ammatiltani).

Ohjeen osat ovat seuraavat:

Koko ohje

Tekstissäni, näköisesi, omamme

• Omistusliite kiinnittyy substantiivien kaikkiin sijamuotoihin, samoin substantiivisesti käytettyihin adjektiiveihin:

Tämä on askel eteenpäin urallani.

Hiero voidetta käsiisi.

Laittakaa taloonne maalämmitys.

Pyörä laukkuineen painaa 50 kiloa.

Rakkaani asuu tällä hetkellä 10 000 kilometrin päässä minusta.

Eivätkö nuoremme olekaan koulunsa päättäessään kypsyneet riittävästi ihmisinä?

• Joissakin taivutusmuodoissa on eri päätevaihtoehtoja, kuten maiden, maitten ja palvelujen, palveluiden, palveluitten (ks. taivutustyyppejä koskevia ohjeita kohdasta Lisätietoa toisessa ohjeessa). Omistusliite voi kiinnittyä niihin kaikkiin. Joissakin sanoissa yksi päätevaihtoehto saattaa käytännössä kyllä olla muita tavallisempi, mutta ne kaikki ovat yleiskielen mukaisia.

Liiku luittesi takia.

Testaa luidesi kestävyys.

Liikelahjat toiveittenne mukaan.

Ohjelmapalvelut toiveidenne mukaan.

Yhdistys panostaa palveluittensa laatuun.

Tornio selvittää palveluidensa laatua. 

Nordea muuttaa palvelujensa hinnoittelua.

• Omistusliitettä käytetään suhteutusta ilmaisevissa -inen-loppuisissa adjektiiveissa, kuten ikäinen, kaltainen, kokoinen, näköinen ja välinen:

Voin kertoa asiakkaalle löytäneeni juuri hänen näköisensä jakun.

Minun pitäisi saada lauluihin ikäiseni ihmisen näkökulmaa.

Onneksi heidän välisensä suhde on hyvä.

Näissä tapauksissa substantiiviin ei siis tule omistusliitettä, vaikka se muutoin kuuluukin nimenomaan substantiiviin: hänen tyylikäs jakkunsa.

• Omistusliite voi liittyä myös adjektiivin vertailumuotoihin:

Naisten liigajoukkue ei voinut paremmilleen mitään.

Kyydittä jäänyt löi nuorempaansa.

• Omistusliite kiinnittyy sanoihin itse, toinen sekä oma (ks. näistä erillisiä ohjeita kohdasta Lisätietoa toisessa ohjeessa):

Kiireinen äiti laittaa usein työ- ja perhekiireet itsensä edelle.

Galaksit ovat sidoksissa toisiinsa painovoiman välityksellä.

Hoitaja siirsi potilaan tililtä omalleen lähes 50 000 euroa.

Nähdessäni, hänen leipomansa kakku

Omistusliite liittyy verbin ns. nominaalimuotoihin, kuten tekeväni, tehdessäni, tehtyäni, tehdäkseni, tekemäisilläni, nähteni:

Tajusin joutuvani ostamaan koko ajan isompia ja isompia vaatteita.

Suosikkinäyttelijä oli vain laulavinaan videolla.

Lääkäri sai sakot katsottuaan potilastietoja turhaan.

Mitä olemme valmiit tekemään suojellaksemme rakkaitamme?

Omistusliitettä käytetään tekemä-tyyppisessä sanassa (agenttipartisiipissa):

Tämä taustakuva on minun tekemäni.

Elokuva perustuu hänen kirjoittamaansa romaaniin.

Äänellä on merkitystä paitsi yksittäiselle ehdokkaalle myös hänen edustamalleen puolueelle.

Loponen lukee kirjoittamaansa kertomusta.

Huom. yleiskielen suosituksen vastainen:

Modernin kemian isänä pidetään Antoine Lavoisieria ja hänen tekemää työtänsä.
Yleiskielessä: hänen tekemäänsä työtä

Hyvillään, huolissaan, takanasi

• Omistusliite kuuluu rakenteellisena osana moniin sellaisiin ilmauksiin, jotka tarkoittavat asentoa, tilaa, asennetta tai muuta tekemisen tai olemisen tapaa, esimerkiksi pitkäkseen, selälläni, huolissamme, hyvilläsi, kummissani, mielellämme, tahallasi, keskenänne, yksikseni. Yleiskielessä omistusliite mukautuu tällaisissa tapauksissa tekijään tai kokijaan (subjektiin), joka on pitkällään, selällään, huolissaan, hyvillään jne.:

Vaatekauppiaat huolissaan: Kevätuutuudet eivät myy.

Katsoimme häntä hämillämme.

Milloin olet ollut elämässäsi kaikkein väsyneimmilläsi?

Sellaiset 3. persoonan omistusliitteen sisältävät muodot kuin mielellään ja kallellaan ovat osittain kivettyneet siten, että monien kielitajussa ne käyvät myös 1. ja 2. persoonaan. Yleiskielen suosituksena on kuitenkin käyttää tekijän (subjektin) mukaista persoonaa:

Yleiskielen suosituksen vastaisia

Käytkö mielellään isoissa kauppakeskuksissa?
Yleiskielessä: mielelläsi

Olemme huolissaan siitä, miten he kestävät tilanteen.
Yleiskielessä: huolissamme

Sanaa mielellään käytetään kuitenkin myös lyhyissä verbittömissä vastauksissa niin, ettei se muodollaan viittaa mihinkään persoonaan:

Kaupan kassa: – Laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?

Asiakas: – Kiitos, mielellään.

• Eräiden olotilan ilmausten tapauksessa vaihtelu persoonaan mukautuvan ja mukautumattoman muodon välillä on vakiintunut myös yleiskieleen. Tällaisia ovat ainakin erillään, hajallaan, irrallaan; aikanaan. Molemmat muodot ovat siis yleiskielen mukaisia:

Asuimme 12 ensimmäistä vuotta erillään ~ erillämme minä Oulussa ja Matti Helsingissä.

Kerrankin olen irrallani ~ irrallaan arjesta.

On myös sellaisia tavan ilmauksia, joiden pääte on kivettynyt, eikä se siis vaihtele persoonan mukaan: vastailin harvakseltaan, ajelimme hiljalleen.

Sanalla tavallaan puolestaan on kahdenlaista käyttöä: tavan ilmauksena se taipuu tekijää tms. tarkoittavan subjektin persoonan mukaan (Tein sen omalla tavallani), mutta kommentoivana sanana se on kivettynyt muotoon tavallaan: Olet tavallaan oikeassa.

• Tavallisesti omistusliite ei voi viitata passiivimuotoisen verbin (kuten syödään) persoonaan ’joku’. Siksi sellaiset lauseet kuin Huoneessa syödään eväitään eivät ole selviä. Kuitenkin olotilaa kuvaavissa huolissaan-, pahoillaan-tyyppisissä ilmauksissa omistusliite on passiivilauseissakin mahdollinen:

Juontaja sanoi, että kunnissa ollaan peloissaan. (~ Juontaja sanoi, että kunnissa pelätään.)

Asiasta oltiin hämillään ja hyvin pahoillaan. ~ Asiasta oltiin hämmentyneitä ja sitä pahoiteltiin.

Tullissa ollaan huolissaan lisääntyneestä lääkkeiden nettitilaamisesta. ~ Tullissa ollaan huolestuneita. ~ Tulli on huolissaan.

• Omistusliite liittyy moniin postpositioihin. Tällaisia ovat mm. kanssa, lisäksi, vuoksi, jälkeen, mukaan, luokse, luona, luota:

Tule mukaani!

Lennän luoksesi

Mummo sytytti elämänliekin, jonka loisto säilyy myös jälkeemme.

Oli ilo asioida kanssanne.

Hän ohjaa draaman, jossa esiintyy hänen lisäkseen jousikvartetti.

Luonteeltaan, ammatiltani

• Omistusliitettä käytetään myös rakenteissa, joissa luonnehditaan jotakuta tai jotain jonkin ominaisuuden suhteen. Tällaisia ominaisuuksia voivat olla mm. luonne, olemus, ammatti ja ikä. Omistusliite liittyy -lta-, -ltä-loppuiseen eli ablatiivimuotoiseen sanaan (luonteeltaan, ammatiltaan, iältään). Tyypillisesti kyseessä on olla-verbillinen luonnehtiva lause (predikatiivilause):

Monet koirarodut ovat luonteeltaan uskollisia ja rauhallisia.

Pinta-alaltaan Suomen pienin kunta on Kauniainen.

Mikä olet ammatiltasi?

Laulukerhomme on nimeltään Hymykuopat.

Poikkeuksellinen on sanan nimi sisältävä ilmaus silloin, kun se on suoraan substantiivin perässä eli liittyy välittömästi substantiiviin. Tällöin omistusliite ei ole välttämätön:

Linnanmäelle avataan uusi laite nimeltä Swingi. ~ nimeltään

Hän on poika nimeltä Päivi. ~ nimeltään
(Vrt. Poika on nimeltään Päivi.)

• Omistusliite kuuluu lisäksi ilmauksiin, joissa luonnehditaan jotakuta tai jotain jonkin ruumiinjäsenen ominaisuuden osalta. Sijamuotona on tällöin -sta-, -stä-loppuinen muoto eli elatiivi:

Pelaajana hän on erittäin nopea ja taitava jaloistaan.

Etsin käsistään kätevää ompelijaa.

Tiesitkö?

Moniin sanontoihin omistusliite kuuluu kiinteänä osana. Tällaisia ovat mm. seuraavat:

  • malttaa mielensä
  • saada selkäänsä
  • ottaa ohjat omiin käsiinsä
  • tuijottaa omaan napaansa

Sanonnoissakin omistusliite määräytyy kulloisenkin persoonan mukaan:

  • Malta mielesi.
  • Otin ohjat omiin käsiini.

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta