Siirry sisältöön

Aikamuotoja: kuoli vai on kuollut? (imperfekti ja perfekti)

Ohje lyhyesti

Imperfekti (söi, asui, vastasin, emme hypänneet) on tavallinen menneen ajan kerronnan aikamuoto. Perfekti (on syönyt, on asunut, olen vastannut, emme ole hypänneet) taas kertoo tilanteesta, joka on alkanut aiemmin mutta jatkuu edelleen tai ainakin vaikuttaa jollakin tavalla nykyisyyteen:

Olin lomalla kotosalla. (imperfekti: kertoo menneestä tapahtumasta)

Tällä lomalla olen ollut vain kotona. Lähden vielä maalle. (perfekti: tilanne jatkuu)

Myymäläämme on tullut uusia keväthuiveja. (perfekti korostaa nykytilaa: myymälässä nyt uusia huiveja)

Nämä perusmerkitykset näkyvät myös yhteyksissä, joissa voi periaatteessa käyttää jompaakumpaa aikamuotoa, esimerkiksi uutisoitaessa tunnetun henkilön kuolemasta:

Laulaja on kuollut. (korostuu tila: häntä ei enää ole; kunnioittavampi)

Laulaja kuoli. (kertoo menneestä tapahtumasta)

Ohjeen osat ovat seuraavat:

Koko ohje

Imperfekti: tilanne päättynyt

Suomen kielessä imperfekti (oli, kuolivat, hyppäsimme) on tavallinen menneen ajan kerronnan aikamuoto: puhuja tai kirjoittaja raportoi tietyn menneen ajankohdan tapahtumasta.

Tilanne esitetään päättyneenä, mahdollisesti osana tapahtumien ketjua. Tarkastelun näkökulma on tuossa menneessä ajassa:

Oliko sinulla hyvä loma? (’loma päättynyt’)

Missä olit, kun kuulit WTC-torneista?

Luitko kouluaikoina Tuntemattoman?

Minä asuin lapsena tuossa talossa.

Urho Kaleva Kekkonen syntyi Pielavedellä 3.9.1900.

Kirkko rakennettiin 1400-luvulla.

Perfekti: aiemmin alkanut jatkuu tai vaikuttaa

Perfekti (on tehnyt, olen syönyt, olemme hypänneet, ovat kuolleet) taas koostuu osista: apuverbi olla on menemättömän ajan preesensissä (on, olen, olemme, ovat jne.) ja aineksen -nut/-nyt/-neet sisältävä verbimuoto ilmaisee aiemmuutta.

Perfektin käyttö on kahtalaista. Ensinnäkin perfektimuoto ilmaisee aiemmin alkanutta ja yhä jatkuvaa tilannetta; tällöin ilmauksessa limittyvät mennyt, nykyisyys ja tuleva:

Onko sinulla ollut hyvä loma? (’loma jatkuu yhä’)

Olen asunut tässä talossa vuodesta 1985.

Kaupungit ovat aina houkutelleet kulttuurivaikuttajia.

Toisaalta perfekti voi myös selvemmin ilmaista, että menneellä tilanteella on tavalla tai toisella vaikutusta nykyhetken kannalta. Tällöin tarkastelun keskipisteessä ei siis varsinaisesti ole mennyt tapahtuma vaan sen tulos tai vaikutus nykytilan, uuden tilan, näkökulmasta:

Oletko käynyt syömässä? Minä olisin vielä vailla lounasseuraa.

Myymälään on taas tullut paljon ihania uutuustuotteita! Tervetuloa tutustumaan!

Oletko lukenut Tuntemattoman?

Ettekö ole lukeneet palstan keskustelusääntöjä!

Nykyinen presidentti on syntynyt Salossa.

Kirkko on rakennettu 1400-luvulla.

Imperfekti ja perfekti: näkökulmaeroja

• Imperfekti siis kertoo tietystä menneestä tilanteesta, perfekti taas voi esittää toteavasti, että menneen tilanteen vaikutus kantaa nykyhetkeen saakka.

Ero on tarkastelun näkökulmissa: imperfektissä mennyttä tarkastellaan tuon tilanteen näkökulmasta, perfektissä nykyhetkestä käsin:

A: – Miksi olet noin surkean näköinen?

B: – Kännykkä hajosi. (Imperfekti: mennyt tapahtuma) /
– Kännykkä on hajonnut. (Perfekti: nykyinen asiantila)

Elinkautisvanki karkasi Vaasassa (otsikko)

Elinkautisvanki karannut Oulun vankilasta (otsikko)

• Sanottu pätee myös esimerkiksi tunnetun henkilön kuolemasta tehtyyn uutiseen. Kun käytetään perfektiä, huomio ei niinkään kohdistu menneeseen tapahtumaan vaan siitä seuranneeseen tilaan: henkilöä ei enää ole. Perfekti on siis tässä yhteydessä vainajaa kunnioittava aikamuoto:

Taidemaalari Lucian Freud on kuollut (otsikko)

Myös imperfekti on mahdollinen. Tällöin korostuu tiettyyn ajankohtaan sidoksissa oleva mennyt tapahtuma. On tavallista, että vaikka otsikossa olisi imperfekti, uutisen alussa asia esitetään perfektin avulla:

Viimeinen tango Pariisissa -tähti kuoli (otsikko)
Ranskalainen näyttelijä Maria Schneider on kuollut. Hän nousi maineeseen – –.

Muutoin kuolemantapauksista, onnettomuuksista yms. uutisoitaessa on tavallista käyttää otsikoissa imperfektiä, joka korostaa mennyttä tapahtumaa:

Kuljettaja kuoli risteykseen Iissä

11 poroa kuoli paloauton alle

On työskennellyt vai työskentelee?

Kun puhutaan menneisyydessä alkaneesta ja yhä jatkuvasta tilanteesta, odotuksenmukainen aikamuoto suomessa on perfekti (on toiminut vuodesta 1991) eikä preesens (toimii vuodesta 1991):

Autokorjaamomme on toiminut Kaarinassa vuodesta 1991 alkaen.

Seuraavassa preesensin tilalle sopii paremmin siis perfekti (on työskennellyt):

Hän valmistui maisteriksi vuonna 1990 ja lisensiaatiksi vuonna 2005. Hän  työskentelee vuodesta 2006 alkaen sairaanhoitopiirin johtavana psykologina.

→ on työskennellyt

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta