Siirry sisältöön

Sisä- vai ulkopaikallissija? Muistitikulle ja muistitikkuun, junalla ja junassa

Ohje lyhyesti

Ohjeen osat ovat seuraavat:

Koko ohje

Tallentaa muistitikulle ja muistitikkuun: laitteet yms.

• Vanhastaan on käytetty sisäpaikallissijoja, kun on puhuttu erilaisista tietoa, kuvia tms. sisältävistä tai välittävistä painotuotteista ja viestimistä:

Kuvassa mielenosoituskulkue Beirutin kadulla.

Luin lehdestä, ettei osakkeisiin nyt kannata koskea.

Näin seuraat kisoja televisiosta ja radiosta.

Myös kiinteä yhteys esineen pintaan ilmaistaan sisäpaikallissijalla:

Leimasimella saat helposti kuvia kortteihin.

Vapaudenpatsas ikuistettuna maljakkoon (kuvateksti)

Edellisen kaltaisia tapauksia lukuun ottamatta viestin, uutisen, kuvan tms. sijaintipaikan merkityksessä käytetään yleisesti sekä sisä- että ulkopaikallissijoja. Muutamissa tapauksissa sijanvalinta riippuu kuitenkin sijaintipaikkaa tarkoittavasta sanasta (tallentaa dvd:lle tai verkkoon).

• Silloin kun puheena oleva asia on jonkin esineen tms. pinnassa, käytetään sekä sisä- että ulkopaikallissijoja. Ilmauksilla on vähäinen vivahde-ero: esimerkiksi paperissa vihjaa kiinteämpään yhteyteen kuin paperilla. Aina tätä eroa ei ole.

Tenttivastaukset kirjoitetaan paperille.

Suttupaperit yliviivataan ja kirjoitetaan paperiin sana konsepti.

Lyijykynällä kirjoitetusta koepaperista voi pienet virheet pyyhkiä kumilla.

Vallila painaa kankaalle Albert Edelfeltin teokset Leikkiviä poikia rannalla ja Pariisin Luxembourgin puistossa.

Yrityksen nimi, logo tai muu mainos voidaan painaa kankaaseen HD-tasoisena.

Ulkopaikallissija yleistyy

• Sanoja, jotka tarkoittavat sähköisiä tallennuspaikkoja, taivutetaan yleisesti sekä sisä- että ulkopaikallissijassa. Muutama sana on melko vakiintunut joko sisäpaikallis- tai ulkopaikallissijaan:

Uskallatko ladata kuviasi nettiin?

Kulttuuria ja viihdettä vaivatta verkosta (otsikko)

Osa laitteista tallentaa ohjelmat suoraan dvd:lle.

Muutoin muotovaihtelua on paljon. Merkitys- tai vivahde-ero vaihtoehtojen välillä on vähäinen tai olematon. Yleissuuntauksena on ulkopaikallissijojen yleistyminen; molemmat vaihtoehdot ovat kuitenkin yhtä lailla käypiä:

Matkakortille voi ladata kautta ja arvoa korttien myyntipaikoissa.

Matkakorttiin voi ladata kautta tai arvoa.

Tallenna ohjelmia ulkoiselle kiintolevylle.

Kopioi videomateriaali ulkoiseenkiintolevyyn.

Miten tiedostot kopioidaan muistitikulle?

Voit tallentaa skannatut tiedot muistitikkuun.

Ohjelma osaa skaalata kuvan näyttöön sopivaksi.

Tietokoneen näytönohjain muodostaa kuvan näytölle kuvapisteistä eli pikseleistä.

Tallenna tiedosto palvelimelle.

Tallentaako sovellus henkilötietoni palvelimeen?

Katsotko pelejä koneelta?

Miten voi katsoa TV:tä tietokoneesta?

Tällainen ihmistyyppi lukee sanomalehtensä tabletilta tai kännykästä.

Lataa e-kirja omaan tablettiin.

Konkreettisen välineen merkityksessä käytetään -lla/-llä-päätteistä sijamuotoa eli adessiivia: lukea päivän lehdet tabletilla.

• Sana lomake voi tarkoittaa niin paperista kuin sähköistäkin sivua, jossa on aukkoja täyttämistä varten. Sekä sisä- että ulkopaikallissijoja käytetään. Etenkin sähköisissä lomakkeissa ulkopaikallissijat ovat yleistymässä.

Merkitse lomakkeeseen ateriakorvaus-, matkakulu- ja työkaluvähennykset.

Merkitse lomakkeelle kaikki syödyt ruuat ja juodut juomat.  

Pyörällä pääsee, junassa kulkee: kulkuneuvot

Kun puhutaan kulkuneuvoista matkustusvälineinä, käytetään ulkopaikallissijaa samoin kuin muutoinkin välinettä ilmaistaessa (esim. vatkata munat haarukalla, ohjata hiirtä katseella):

Rattijuoppo törmäili katsastamattomalla autolla.

Kulkemalla junalla autat parantamaan ilman laatua.

Tulin sunnuntaina Tallinnasta Gabriellalla (laivalla).

Sen sijaan kun korostetaan sijaintia kulkuneuvossa, käytetään tavallisesti sisäpaikallissijoja. Sisäpaikallissija voi osoittaa senkin, että puheena oleva henkilö ei itse ole kuljettajana:

Sukset kulkevat junassa vaivattomasti.

Millaisissa valjaissa kuljetat koiraasi autossa?

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta