Siirry sisältöön

Yksikkö vai monikko yhteisessä pääsanassa? (uusi ja vanha presidentti 2. ja 3. kerroksessa)

Koko ohje

• Kun rinnastetaan kaksi saman pääsanan (esim. presidentti) sisältävää ilmausta, joihin sisältyy adjektiivimäärite, esim. uusi presidentti ja vanha presidentti, voidaan ensimmäisestä jättää pääsana mainitsematta. Tällöin yhteiseksi jäävä pääsana (presidentti) on yksikössä, vaikka tarkoitetaankin useampaa yksilöä. Predikaattiverbi on kuitenkin monikossa:

Uusi ja vanha presidentti tervehtivät kansaa Linnan parvekkeelta.

Vastakkain TPS–HJK-pelissä ovat entinen ja nykyinen pääkaupunki.

• Vastaavasti rinnastetuilla järjestysluvuilla voi olla yhteinen yksiköllinen pääsana:

Savuttomat huoneet sijaitsevat hotellin 5. ja 8. kerroksessa. (’viidennessä ja kahdeksannessa kerroksessa’)

Heinäkuun 19. ja 21. päivänä otetut näytteet olivat positiivisia

Erityisesti päiväyksissä yhteistä pääsanaa näkee käytettävän myös monikossa, mutta tämä tapa ei ole yleiskielen suosituksen mukainen:

Yleiskielen suosituksen vastainen

Elokuvan ainoat ensi-illat pidetään Melbournessa ja Sydneyssä syyskuun 9. ja 11. päivinä. (synnyttää ristiriitaisen lukutavan ”yhdeksäntenä ja yhdentenätoista päivinä”

Yleiskielessä: syyskuun 9. ja 11. päivänä)

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta