Siirry sisältöön

Ajanilmaukset: päiväys ja vuosiluku

Ohje lyhyesti

Suomenkielisissä teksteissä päiväykseen merkitään ensin päivä, sitten kuukausi ja vuosi. Päivää ja kuukautta ilmaisevien numeroiden jälkeen ei tule välilyöntiä:

Sopimus päättyy 3.4.2025.

Päivämäärämerkinnässä päivää ja kuukautta tarkoittavien numeroiden perään tulee piste, sillä kyseessä ovat järjestysluvut:

3.4. = ’kolmas neljättä’ (kolmantena päivänä huhtikuuta, joka on neljäs kuukausi).

Piste merkitään sekä päivän että kuukauden perään siis silloinkin, kun vuosilukua ei kirjoiteta:

Mahdollisia vierailupäiviä ovat 12.5., 14.5. ja 18.5.

Jos päivämäärämerkintä on virkkeen lopussa, yksi piste riiittää. Jos virkkeen lopussa on esimerkiksi kysymysmerkki, se tulee järjestysluvun pisteen perään:

Liikkeemme on auki vielä 15.11.–5.12.

Alkaako loma tänä vuonna 22.12.?

Ohjeen osat ovat seuraavat:

Koko ohje

Suomenkielisissä teksteissä käytettävä tapa merkitä päiväys (24.12.2014) on ns. nouseva päiväys. Laskeva päiväys (2014-12-24) on kansainvälisen päivämäärästandardin mukainen, mutta sitä ei suositella suomenkielisiin teksteihin. Kaikkiin yhteyksiin sopiva päiväys on tyyppiä 24. joulukuuta 2014.

Kymmentä pienemmissä numeroissa ei ole tarpeen käyttää etunollia (siis ei: ”01.02.2014”).

Mikäli päiväyksestä jätetään pois vuosiluku, lisätään järjestyslukua osoittava piste kuitenkin sekä päivän että kuukauden perään:

24.12. (luetaan asussa ”kahdeskymmenesneljäs kahdettatoista”, ei siis: ”24.12”, joka luettaisiin asussa ”kahdeskymmenesneljäs kaksitoista”)

Jos päivämäärä lopettaa virkkeen, käytetään vain yhtä pistettä:

Koulu loppuu tänä vuonna 3.6.

Virkkeen päättävät kysymysmerkki ja huutomerkki merkitään kyllä päivämäärän pisteen perään:

Loppuuko koulu tänä vuonna 3.6.?

Koulu loppuu tänä vuonna vasta 3.6.!

Vastaavasti päivämäärän piste säilyy myös esimerkiksi kaksoispisteen edellä; usein tällaisissa yhteyksissä on kuitenkin selvempää merkitä mukaan myös vuosiluku:

Muutos retkiohjelmaan 29.4.: Bussi lähtee jo klo 8.30!

Muutos retkiohjelmaan 29.4.2023: Bussi lähtee jo klo 8.30!

Huom. Perinteisessä kirjeessä päiväyksen merkitsemiseen on monta tapaa. Juhlallisissa tai muuten muodollisissa yhteyksissä käytetään muotoja, joissa on mukana sana päivänä ja joissa kuukausi ilmaistaan sanana. Päiväykseen voi myös lisätä kirjoituspaikkakunnan nimen. Seuraavassa on erilaisia päiväyksen muotoja:

Rovaniemellä 1. päivänä helmikuuta 2023

Rovaniemellä 1. helmikuuta 2023

Rovaniemellä 1.2.2023

Päiväyksen voi kirjoittaa kirjeen alkuun ennen tervehdystä esimerkiksi sivun oikeaan reunaan. Aiemmin oli tavallista kirjoittaa päiväys ennen allekirjoitusta kirjeen loppuun, ja tällaista merkintätapaa käytetään yhä esimerkiksi joissakin lomakkeissa.

Vuosilukujen merkitseminen

Virallisissa yhteyksissä ja muutenkin tyyliltään neutraaliksi tarkoitetussa asiatekstissä kannattaa vuosiluku merkitä kokonaan:

21.1.2021

Epämuodollisissa yhteyksissä vuosiluvusta jätetään usein vuosisadat pois eli merkitään pelkästään kaksi viimeistä numeroa:

21.1.21

Epämuodollisissa ja arkisissa yhteyksissä näkee käytettävän myös ilmaustyyppiä, johon on merkitty vain vuosiluvun kaksi viimeistä numeroa:

Vuosi 09 oli organisaatiossamme suurten muutosten aikaa.

Vuonna -09 tapahtui elämässäni paljon.

Vuosikymmenet voi merkitä ilman vuosisatoja ja -tuhansia, jos ei synny epäselvyyttä:

60-luvulla yhteiskunta muuttui paljon.

1970- ja 80-luvuilla ~ 1970- ja 80-luvulla

Päivämäärien taivuttaminen

Taivutuspäätteitä ei tarvitse merkitä esimerkiksi seuraavanlaisissa päivämäärämerkinnöissä, jos numeron lukutapa on yhteyden perusteella selvä:

Tarjous on voimassa 14.–30. heinäkuuta. ~ Tarjous voimassa 14.–30.7.
~
Tarjous on voimassa 14. ja 30. heinäkuuta välisen ajan.
~
Tarjous on voimassa 14:nnen ja 30:nnen heinäkuuta välisen ajan.

Tarjous on voimassa 30. syyskuuta asti ~ 30.9. asti ~ 30:nteen (kolmanteenkymmenenteen) syyskuuta asti.

Tarjous on voimassa 14. heinäkuuta alkaen ~ 14.7. alkaen ~ 14:nnestä (neljännestätoista) heinäkuuta alkaen.

Kun kuukausi on päivän edellä, taivutuspääte merkitään selvyyden vuoksi:

Puisto on auki syyskuun 30:nteen asti.

Tarjous on voimassa toukokuun 14:nnen ja 30:nnen välisen ajan.

Tiesitkö?

Lomakkeissa käytetään joskus vinoviivapäiväystä:

  • __/__ 20__

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta