Siirry sisältöön

Yhdyssana: yhdysverbit (koeajaa, aurinkokuivattu)

Ohje lyhyesti

Yhdysverbit ovat yhdyssanoja, joiden pääosa eli loppuosa on verbi; alkuosa voi olla monenlainen:

sauvakävellä
peruskorjata

hienosäätää
ulosmitata

Osa yhdysverbeistä on yleiskieleen vakiintuneita, mutta suurelta osin ne ovat tilapäiseen tarpeeseen luotuja, monet leikillisiäkin sanoja.

Yhdysverbit tarjoavat kätevän keinon ilmaista asia lyhyesti, mutta toisinaan ne voivat olla turhankin tiiviitä. Esimerkiksi tuoreperata (kala) olisi selvemmin ilmaistuna perata (kala) tuoreena.

Tyypillisesti yhdysverbi on erikoisalan termi, josta on käytössä vain tiettyjä muotoja, esimerkiksi aurinkokuivattu, tuoresuolattu.

Ohjeen osat ovat seuraavat:

Koko ohje

Miten yhdysverbejä syntyy?

• Kun sanajonon loppuosa on verbi (kuten ajaa) ja alkuosana on perusmuotoinen eli nominatiivisijassa oleva substantiivi (koe) tai adjektiivi (kuiva), kokonaisuus kirjoitetaan yhdyssanaksi:

koeajaa
tietokoneistaa
aurinkokuivata
painekyllästää

kantaesittää
salakuunnella
iskukuumentaa

kuivapestä
hienosäätää

Uusia yhdysverbejä muodostetaan yleensä olemassa olevien verbien mallin mukaan; monilla on myös substantiivivastine:

peruskorjaus → peruskorjata

saattohoito → saattohoitaa

sauvakävely → sauvakävellä

alamäkipyöräily → alamäkipyöräillä

ketjukolari → ketjukolaroida

saattohoito → saattohoitaa

Neljä autoa ketjukolaroi Mannerheimintiellä.

Kotisairaalat saattohoitavat 200 potilasta vuosittain.

Kuusijärvellä savusaunotaan ainakin vielä tämän vuoden ajan väliaikaisissa savusaunoissa.

Monet yhdysverbit eivät – ainakaan aluksi – ole sävyltään neutraaleja vaan lähinnä leikillisiä tai arkisia. Useat ovat tilanteen synnyttämiä ja jäävätkin tilapäisiksi.

Mäntsälässä kuumailmapalloillaan ensi viikonloppuna.

Hän pätkätyöskentelee milanolaisessa yliopistossa.

• Yhdysverbin alkuosana voi olla myös pikkusana (partikkeli), kuten ali- (aliarvioida), alle- (allekirjoittaa), ulos- (ulosmitatata) ja yli- (yliarvostaa, ylipuhua). Jonkin verran uusiakin yhdysverbejä syntyy näiden mallin mukaan:

Epäoikeudenmukaisen kohtelun kokemusta on vaikea poispuhua korulauseilla.

Monet verbiyhdistelmät esiintyvät sekä yhdyssanoina että sanaliittoina (osien järjestys vaihtuu), esimerkiksi sanoa irti ~ irtisanoa, pitää yllä ~ ylläpitää:

Flow-kokemukset pitävät yllä muusikoiden työskentelymotivaatiota.

Pienet yritykset ylläpitivät työllisyyttä myös kriisivuonna.

Näin Franciscus otettiin vastaan Roomassa.

Näin vastaanotettiin uusi paavi.

• Myös yhdysadjektiivista, kuten arkipäiväinen, keski-ikäinen, yhdenmukainen, muodostetut verbit ovat kaksiosaisia: arkipäiväistää, keski-ikäistyä, yhdenmukaistaa. Niitä ei kuitenkaan pidetä samassa mielessä yhdysverbeinä kuin edellä mainittuja.

Urasuuntautunut ja erityiskorvattava: erikoisalan termejä

Monista vakiintuneistakin yhdysverbeistä on yleisessä käytössä lähinnä -va/--, -nut/-nyt- ja -tu/-ty-loppuisia muotoja (eli partisiippeja) sekä joistakin myös korvamerkitä-tyyppinen perusmuoto:

asiantunteva
sisäänlämpiävä

lainoppinut
työsuuntautunut

aurinkokuivattu
korvamerkitty

Pakastekuivattujen acai-marjojen antioksidanttipitoisuudet saattavat olla 50-kertaiset ilmakuivattuihin acai-marjoihin verrattuna.

Pussi on sataprosenttisesti biohajoava tuote.

Diabetekseen on tulossa uusia erityiskorvattavia lääkkeitä.

Valtio aikoo korvamerkitä kuntaliitoksien yhteydessä maksettavat kannustinrahat.

Kertaluonteisiltakin vaikuttavat muodot ovat yleensä yhteydessään ymmärrettäviä. Tiiviytensä takia niitä käytetään usein varsinkin otsikoissa:

Kokoomus ennakkoäänestetyin puolue (otsikko)

Terroristiepäillyt vapautettiin (otsikko)

Osa tämäntyyppisistä sanoista saattaa kuitenkin olla tiiviytensä vuoksi epäselviäkin:

Työntekijöitä on koulutettu kohtaamaan häiriökäyttäytyviä asiakkaita.

Neutraalimmin: häiritsevästi käyttäytyviä asiakkaita.

Sellaiset persoonan mukaan taipuvat muodot kuin ilmakuivasimme, häiriökäyttäytyi ovat suhteellisen harvinaisia; asiatekstissä monet saattavat myös tuntua tyyliltään liian rennoilta.

Lähteiden mukaan asiakas häiriökäyttäytyi videon kuvauksissa.

Neutraalimmin: käyttäytyi häiritsevästi ~ häiritsi.

Tutkimuksessa käytetyt rypsiöljy ja rypsimetyyliesteri biohajosivat tehokkaasti 28 päivän aikana.

Moni perhe talvilomailee etelän lämmössä.

Tiesitkö?

Yhdysverbejä vanhassa kirjasuomessa

Vanhassa kirjasuomessa – 1800-luvun alkupuolelle asti – yhdysverbejä esiintyi runsaasti, sillä ruotsista ja saksasta käännetyt tekstit tarjosivat tähän mallia.

Valtaosa tuon ajan yhdysverbeistä on jäänyt pois käytöstä (ylösluetella, poiskieltää, kokoonvetää), mutta erityisesti joitakin raamatullisia (kuten ristiinnaulita) käytetään edelleen.

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta