Siirry sisältöön

Aikamuotoja: tuleva aika (on vai tulee olemaan?)

Ohje lyhyesti

Kun puhe on tulevasta ajasta, tavallisesti verbin muodoksi riittää preesens:

Milloin hän tulee?

Joskus kuitenkin on tarvetta käyttää tulee olemaan -tyyppistä tulla-verbin sisältävää rakennetta, jos tulevaan aikaan viittaaminen ei muutoin käy lauseesta ilmi:

Laitteen myynti tulee olemaan vaikeaa. (’laitetta ei vielä edes valmisteilla’)

Muita tulevaa aikaa koskevia ohjeita:

Koko ohje

Yleensä tulevaa aikaa ilmaistaan suomessa preesensmuotoisella verbillä (on, teemme, tehdään) ja tarvittavilla täsmentävillä ajanilmauksilla:

Sopimus allekirjoitetaan ensi viikolla.

Seuraava kokous on tiistaina.

Joskus voi kuitenkin olla tarpeellista selventää tulevan ajan merkitystä ja käyttää tulla-verbillistä rakennetta tulla olemaan, tulla tekemään. Esimerkiksi seuraavanlaisissa tapauksissa pelkkä preesensmuoto (on, omistaa, sijaitsee) ei ilmaisisi yksiselitteisesti tulevaa aikaa. Ilmaukset ovat yleiskielen mukaisia:

Analyytikot: Laitteen myynti tulee olemaan vaikeaa. (’myynti ei vielä alkanut’)
Huom. mahdollinen myös: Laitteen myynnistä tulee vaikeaa.

STM:n ja NXP:n uuden [kaavaillun] yhtiön kotimaaksi tulee Hollanti. STM tulee omistamaan 80 prosenttia uudesta yhteisyrityksestä.

Posiva suunnittelee omistajilleen loppusijoituslaitosta Eurajoen Olkiluotoon. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustilat tulevat sijaitsemaan noin 400 metrin syvyydessä.

Silloin kuitenkin kun lauseessa on jatkuvuutta tarkoittava ilmaus, kuten aina, koko ajan, yksinkertainen preesensmuoto neutraalisti toteavana riittää. Rakenne tulee aina olemaan, tulee elämään ikuisesti voikin herkästi saada (liian) julistavan ennustuksen sävyn:

Juhlapuhujat muistuttivat, että rock’n’roll tulee elämään ikuisesti.

– Vrt. neutraalisti toteava: Rock’n’roll elää ikuisesti.

Lisärahan tarve on useita miljoonia, ja summa tulee kasvamaan koko ajan.

– Vrt. neutraalisti toteava: Summa kasvaa koko ajan.

Varsinkin jos lauseessa on yksiselitteinen tulevan ajan ilmaus, kuten huomenna, pian, tulevaisuudessa, on tulee olemaan -rakenne toisteinen:

Todennäköisesti pyöräilijöiden määrä tulee lähivuosina lisääntymään reippaasti.

– Vrt. neutraalisti toteava: Todennäköisesti pyöräilijöiden määrä lisääntyy lähivuosina reippaasti.

Järjestyssäännöt tulevat muuttumaan aikaisintaan ensi vuoden alusta.

– Vrt. neutraalisti toteava: Järjestyssäännöt muuttuvat aikaisintaan ensi vuoden alusta.

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta